Kysymys: Voiko työnantaja irtisanoa bonussopimuksen yksipuolisesti?
Hei, meillä on ollut yrityksessämme bonussopimus noin 30 vuoden ajan ja nyt työnantajamme irtisanoo sen välittömästi. Voiko hän tehdä niin?
Legalbuddy vastaa
Hei ja kiitos kysymyksestäsi.
Bonusjärjestelmän irtisanominen
Se, miten bonusjärjestelmä voidaan irtisanoa riippuu bonusjärjestelmän ehdoista sekä bonusjärjestelmän voimassaolosta sekä asemasta suhteessa työsuhteen ehtoihin.
Bonusjärjestelmiä voidaan pitää sellaisina työnantajan yksipuolisina päätöksinä, joiden ei katsota kuuluvan työsuhteen ehdoiksi. Tämän vuoksi bonusjärjestelmät ovat usein sellaisia, että työnantaja voi muuttaa niitä tai lakkauttaa ne yksipuolisella päätöksellään.
Lisäksi bonusjärjestelmien ehdoissa on yleensä jätetty työnantajalle nimenomaisesti oikeus yksipuolisesti päättää bonusjärjestelmän muuttamisesta tai lakkauttamisesta. Jos bonusjärjestelmästä on kuitenkin tullut työsopimustasoinen käytäntö eli se on jatkunut useita vuosia ja bonuksen määrä muodostaa olennaisen osan työntekijöiden palkasta, voi työnantajan mahdollisuus lakkauttaa bonusjärjestelmä edellyttää työntekijöiden kanssa neuvottelemista tai irtisanomisperustetta.
Tarvitsetko lisää apua?
Jos sinulla on lisää kysyttävää, voit ottaa meihin yhteyttä!
Ennen sopimusneuvottelua tai mahdollisen riidan yhteydessä autamme sinua sopimuksen läpikäynnissä ja analysoinnissa – kiinteään hintaan. Tämä paketti kattaa max 10 sivua pitkän sopimuksen.
Lue lisää palvelustaTarvitsetko yrityksessäsi oikeudellista voimaa?
Kokeile digitaalista yrityslakimiestämme ilmaiseksi kuukauden ajan - Yrityksille suunnattu lakiasiaintuki ja sopimusten hallinta
Kokeile Legalbuddy Plussaa