Laadi työsopimus sopimusautomaatilla

Sopimusautomaatin avulla voit laatia työsopimukset henkilöstöllesi.

Laadi itsellesi räätälöity työsopimus 15 minuutissa. Sopimuksen laatiminen on täysin ilmaista.

Miksi laatia työsopimus?

Milloin työsopimus kannattaa tehdä?

Vaikka suullinen työsopimus on pätevä, on sekä työntekijän että työnantajan etujen mukaista laatia aina kirjallinen työsopimus. Kirjallinen työsopimus antaa molemmille osapuolille selkeyttä ja turvaa, sillä siinä määritellään selkeästi työtehtävät, työajat, palkkaus sekä muut työsuhteen keskeiset ehdot. Näin vähennetään merkittävästi väärinkäsitysten ja epäselvyyksien riskiä sekä vältetään mahdolliset ongelmatilanteet tulevaisuudessa.

Työsopimus kannattaa tehdä aina ennen työsuhteen alkamista, ja sopimus tulisi laatia mahdollisimman kattavasti ja yksityiskohtaisesti. Kirjallinen sopimus toimii myös tärkeänä dokumenttina mahdollisissa riitatilanteissa, ja sen avulla molemmat osapuolet tietävät tarkalleen, mitä on sovittu.

Työsopimuslaki säätelee työsuhteen ehtoja

On tärkeää huomioida, että työsopimuslaki asettaa minimiehdot, jotka koskevat muun muassa irtisanomisaikoja, irtisanomisperusteita sekä muita keskeisiä työntekijän oikeuksia. Näistä lain asettamista vähimmäisehdoista ei voida sopia työntekijän vahingoksi, eli ne ovat aina voimassa riippumatta siitä, mitä työsopimuksessa on sovittu.

Työsopimuslain tunteminen auttaa molempia osapuolia varmistamaan, että sopimusehdot ovat lainmukaiset ja että työntekijän oikeudet ovat turvattuina. Selkeä ja lainmukainen työsopimus luo vakaan pohjan hyvälle työsuhteelle ja luottamukselliselle yhteistyölle työntekijän ja työnantajan välillä.

Näin se toimii

1.

Aloita sopimuksen laatiminen

Paina yllä olevaa "Laadi sopimus" -painiketta siirtyäksesi Sopimuskone-palveluun. Huom! Silloin kun palvelu on maksuton, käytät sopimuksia omalla vastuullasi.

2.

Vastaa kysymyksiin huolellisesti

Lue näkymän oikealla puolella olevat kysymykset tarkkaan ja vastaa niihin mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Mikäli tarvitset lisätietoja sopimuskumppaniltasi, voit jättää kyseisen kohdan toistaiseksi tyhjäksi ja täydentää sen myöhemmin.

3.

Lataa valmis asiakirja

Lataa valmis työsopimus Word-muodossa ja tarkista se huolellisesti ennen käyttöä.

4.

Lähetä sopimus sopimuskumppanillesi

Kun sopimus näyttää olevan kunnossa, voit lähettää sen sopimuskumppanillesi mahdollisia täydennyksiä ja allekirjoitusta varten.

Laadi räätälöity työsopimus.

Oppaat & tarkistuslistat

Ilmainen!

Lataa ilmaista tietoa!

Tarkistuslista - Osakeyhtiön myyminen

Myymässä osakeyhtiötä? Valmistaudu myyntiprosessiin huolellisesti. Tutustu tarkistuslistaamme!

Tarkistuslista - Osakeyhtiön ostaminen

Oletko ostamassa osakeyhtiötä? Huolellinen valmistautuminen on avain onnistuneeseen lopputulokseen. Tutustu tarkistuslistaamme!

Tarkistuslista - Osakeyhtiön perustaminen

Perustamassa osakeyhtiötä? Tämän tarkistuslistan avulla käyt osakeyhtiön perustamisen läpi hallitusti, vaihe vaiheelta.

Syötä sähköpostiosoitteesi jatkaaksesi.

Lataamalla hyväksyn ehdot ja vahvistan, että olen tutustunut tietosuojaselosteeseen.

Palvelupaketit kiinteään hintaan

Olemme koonneet tukipaketteja yleisimpiin juridisiin tarpeisiin – ja tietenkin kiinteään hintaan! Jos et löydä etsimääsi, ota yhteyttä: [email protected]

Apua yhtiökokouksen järjestämiseen

Saat apua yhtiökokouskutsun ja pöytäkirjan laadunvarmistukseen kiinteään hintaan.

Hinta: 1200€ (+alv)

Lue lisää palvelusta

GDPR-aloituspaketti

Käynnistä tietosuoja­työsi tehokkaasti kiinteähintaisella paketilla, joka sisältää olennaiset asiakirjat ja asiantuntijaneuvontaa.

Hinta: 1700 € (+alv)

Lue lisää palvelusta

IPR-strategiatyöpaja

Saat apua immateriaalioikeuksiesi kartoittamiseen ja suojaamisen suunnitteluun asiantuntijatyöpajassa.

Hinta: 1200€ (+alv)

Lue lisää palvelusta

Kannustinohjelma – työpaja

Saat apua yrityksellesi sopivan kannustinohjelman suunnitteluun ja ehdotuksen laatimiseen asiantuntijatyöpajassa.

Hinta: 1400€ (+alv)

Lue lisää palvelusta

Kehityssopimus

Saat apua ammattimaisen kehityssopimuksen laatimiseen ulkopuolisen toimittajan järjestelmätoimitusta varten.

Hinta: 1400€ (+alv)

Lue lisää palvelusta

Konsulttisopimus

Saat apua laadukkaan ja selkeän konsulttisopimuksen laatimiseen – kiinteään hintaan.

Hinta: 1200€ (+alv)

Lue lisää palvelusta

Sopimusautomaatti

Laadi omia sopimuksia automatisoituja pohjiamme hyödyntäen!

Luo asuinhuoneiston vuokrasopimus

Plus

Luo selkeä ja juridisesti pätevä asuinhuoneiston vuokrasopimus.

Luo asuinhuoneiston vuokrasopimus

Luo evästeilmoitus

Laadi evästeilmoitus, joka vastaa tarpeitanne - Ilmainen asiakirjapohja!

Luo evästeilmoitus

Luo koeajan purkamisilmoitus

Plus

Luo selkeä ja juridisesti pätevä asiakirja koeajan purkamista varten. Asiakirjalla varmistat, että purku tehdään oikeaoppisesti, niin työntekijän kuin työnantajan oikeudet huomioiden.

Luo koeajan purkamisilmoitus

Luo kutsu yhtiökokoukseen

Plus

Luo yhtiökokouskutsu, joka täyttää lain vaatimukset ja jolla varmistetaan, että osakkaat saavat oikeat tiedot kokouksen ajasta, paikasta ja yhtiökokouksessa käsiteltävistä asioista.

Luo kutsu yhtiökokoukseen

Luo lahjakirja

Plus

Luo selkeä ja juridisesti pätevä lahjakirja, jolla varmistat lahjan siirtymisen laillisesti ja riidattomasti, niin lahjanantajan kuin lahjansaajan edut huomioiden.

Luo lahjakirja

Luo salassapitosopimus

Plus

Sopimusautomaatti auttaa sinua laatimaan salassapitosopimuksen.

Luo sopimus

Kaipaatko vahvaa juridista tukea liiketoimintaasi?

Kokeile digitaalista yritysjuristiamme ilmaiseksi 1 kuukauden ajan -Juridista tukea ja sopimushallintaa yrityksellesi

Kokeile Legalbuddy Plus -palvelua

Laadi työsopimus sopimusautomaatilla

Yhteystietosi

Plus

Hanki täysi pääsy Legalbuddy Plus -palveluun

Ilmainen kokeilukuukausi

Pääset Legalbuddy Plus -palveluun, jossa on kaikki älykkäät verkkosopimukset, neuvot ja paljon muuta.

  • - Sopimuskone
  • - Digitaalinen sopimusvarasto

Valitse tilaus (hinnat ilman ALV)

Tietosi

Aloita ilmainen kokeilukuukausi, jonka jälkeen tilaus jatkuu normaalin hinnaston mukaan (ei sis. ALV). Ei sitoutumisaikaa.

Oletko jo asiakas? Kirjaudu sisään